|
Pentuna Aku se ei paljoa harrastanut tuhoamista, mitä nyt nakerteli hieman sängyn pohjaa, kaapiston vetimiä ja myös yhden verkkopiuhan Aku katkaisi, mutta siis voisi sanoa, että pääsimme melko vähällä. Aku oli melko rauhallinen, namin voimalla kuitenkin heitti se vaikka kärrinpyörää. Yleensäkin Aku suoritti treeneissä oman osuutensa tasaisen rauhallisesti ja varmasti. Aku lähti aina kaikkeen uuteen harrastukseen innolla ja oppikin mukavan nopeasti, eikä meille tullut sellaista harrastusta vastaan, josta ei Aku olisi tykännyt. Aku oli meidän oma, rakas halinalle, joka vielä nukutuspiikin saatuaan viime töikseen heilutti (jo unissaan) häntänsä ja kertoi että sen oli hyvä olla.. ja haluaisin uskoa että se kertoi vielä meille kuinka onnellinen se meidän kanssamme oli.
Kaipaamaan syvästi jäivät,
Riikka & Tommi sekä ystävät
|